SANNA ELONEN


4KK RYHMÄVALMENNUS NAISILLE
Tämä matka ei ole koulutus.
Tämä ei ole pelastus, sillä et tarvitse pelastajaa
Tämä on kutsu. Kutsu muistamiseen.
Tämä temppelillinen matka on tietoisuuden ja kehon tila, jossa koko elämä muuttuu pyhäksi.
Se on paluuta omaan alkuvoimaan, omaan sielun syvään viisauteen ja rakkauteen.
Se on muistamista, että sinä olet jo täydellinen.
Se on matka, jossa joka ikinen osa sinua saa tulla näkyväksi – ei vain kauniit, vahvat ja onnistuneet puolet, vaan myös hauraat, rikkinäiset, villit, häpeään kiedotut. Ja kun ne kaikki kohdataan, ne muuntuvat.
Ne nousevat takaisin valoon, takaisin omaan arvokkuuteensa.
Temppelillisellä matkalla ei "kehitetä" itseä paremmaksi, vaan paljastetaan se, mikä on ollut siellä koko ajan.



Tämä on Naiselle joka on..
-
kyllästynyt selviytymään.
-
on hukassa itsensä kanssa, mutta sisimmässään tietää, ettei elämä voi jäädä tähän.
-
kohdassa, jossa vanhaan elämään ei ole enää paluuta, mutta uusi tuntuu epävarmalta
-
kyllästynyt pinnallisuuteen - sen sijaan janoaa aitoutta
-
kaipaa elämää, jossa ei tarvitse enää piilotella itseään
-
suorittaa, miellyttää tai selviytyy - on kokenut uupumuksen tai on helvetin poikki kaikkiin annettuihin rooleihin
-
kaipaa nautintoa, mutta ei oikein tiedä, mitä se tarkoittaa – tai ajattelee, ettei ole ansainnut sitä.
-
vetää huonosti rajoja - ei anna itselle tarpeeksi
-
haluaisi kokea syvää yhteyttä muihin naisiin, mutta pelkää tulla nähdyksi.
-
on valmis paljastumaan
-
ei halua enää olla riippuvainen olosuhteista tai muista
-
unohtanut itsensä.
Naiselle, joka haluaa...
-
tehdä itsestään ja elämästään Pyhän.
-
muuttaa radikaalisti elämän suuntaa, mutta ei tiedä miten
-
päästä eroon vanhoista tarinoista, tavoista ja taakoista
-
löytää oman villin ja vapaan ilmaisunsa ja voimansa
-
nauttia helvetin paljon enemmän itsestään ja elämästään
KAIKILLA TASOILLA -
löytää rohkeuden, ilon ja luottamuksen elämää ja itseään kohtaan
-
on valmis katsomaan totuutta silmiin – ja toimimaan sen pohjalta
-
olla nainen syvästi omassa voimassaan
-
tuntea todeksi sen, että on olemassa


4KK MATKA KOOSTUU 3 VAIHEESTA:

VAIHE 1: UNDOING
Purkaminen & kerrosten riisuminen
Kehon Temppeli
– Turva, Juurtuminen ja Syvä Laskeutuminen
Matka alkaa kehosta – tästä pyhästä kodistasi.
Kehon temppelissä astut syvemmälle omaan hermostoosi ja ymmärrät, miten uskomukset, kokemukset ja historiasi/ylisukupolvisuus ovat rakentaneet juuresi.
Kuka todella olet kaikkien kerrosten alla?
-
Uskomustyöskentely
-
Hermoston vakauttaminen, kehoyhteys
-
Radikaali rehellisyys
-
Varjon integrointi
-
Seremoniat: Vapauttamisen rituaalit, piirityöskentely, suorittamisen kierteen ja itsensä kuluttamisen katkaisu, puhdistavat harjoitukset
Sydämen Temppeli
– Feminiininen Voima ja Nautinnon Lähde
Kun keho on turvassa, sydän alkaa avautua.
Sydämen temppelissä astut feminiiniseen ytimeesi – jossa lepää tarpeesi, halusi ja nautintosi.
Mitä todella haluat alkaa kutsua elämääsi?
-
Kehon ja mielen pyhittäminen
-
Hidastaminen, herkistyminen intuitiolle
-
Uusien valintojen tekeminen
-
Syklinen rytmi & arkkityypit
-
Siskohaavan parantaminen
-
Nautinto & seksuaalienergia
-
Seremoniat: Kehoseremoniat, symbolinen luominen, nautinnon lisääminen ja vastaanottaminen, uuden todellisuuden ilmentäminen

VAIHE 2: : DOING
Nautinnon ja Luomisen Paluu

VAIHE 3: BEING
Kukoistus & Mysteerin Avaus
Hengen Temppeli
– Yhteys, Mysteeri ja Pyhä Kulkeminen
Kun keho kantaa ja sydän tietää, henki voi ottaa sinut syliinsä. Olla Elämän kannattelussa.
Hengen temppelissä astut yhteyteen elämän mysteerin kanssa – luot elämää yhdessä sen kanssa.
Minkälaista maailmaa haluat olla luomassa?
Miten muistat, että olet tasavertoinen elämän kanssa - silloin kun se on helppoa ja silloin kun se koettelee?
-
Syvä yhteys omaan olemukseen
-
Pyhyyden kaikki kasvot, autenttinen voima
-
Kirous vai siunaus?
-
Mitä on rakkaus?
-
Nöyrä kasvu elämän haasteissa
-
Mysteerin johdatus ja viisaus
-
Universaali ykseys & ihmeet
-
Seremoniat: Kukoistusseremonia, pyhä liike, rakkauden tunnustaminen

MITEN VALMENNUS TOTEUTETAAN:
ZOOM tapaamiset (4kpl)
Ryhmäpuhelut perustuvat kehoyhteyden ja hermoston vakiinnuttamiseen, feminiinisen laadun ja intuition vahvistamiseen sekä oman totuutesi tutkimiseen monin eri työkaluin.
Alku- ja loppuseremoniat (2kpl)
Pidetään Turussa yhteisen tapaamisen aikana.
1:1 henkilökohtainen mentorointi (2kpl)
Matkaan kuuluu jokaiselle myös henkilökohtainen ZOOM mentorointi 2x 30min.
Päiväretriitit (4kpl)
Matkan aikana tapaamme neljä kertaa Turussa päiväretriitin muodossa.
Yhteinen ja intiimi Telegram viestiryhmä
Rajaton viestituki koko matkan ajaksi.
Valmennusalusta
Kirjoitustehtävät & Voimaäänitteet & meditaatiot
Saat nämä ikuisesti käyttöösi.
Minipodcastit
Ekslusiivista sisältöä esiinnousseista teemoista. Saat nämä ikuisesti käyttöösi
+Goodiebag & yllätykset
Menetelmät joihin tutustut:
-
Hengitys- ja hermostoharjoitteet
-
Tunne- ja kehotyöskentely
-
Intention asettaminen ja sisäinen uskomustyöskentely
-
Arkkityyppityöskentely
-
Maadoitusharjoitteet, meditaatio
-
EFT ja metafyysinen anatomia
Kokonaisuus pitää sisällään mm:
meditaatiota, hengitysharjoituksia, luentoja, keskustelua, rituaali- ja piirityöskentelyä, luentoja, somaattista ja hermostotyöskentelyä, tanssia, antautumista, rentoutumista, feminiinienergian kultivointia
Tarkemmat aikataulut:
-
24.8 ZOOM
-
6.9 Päiväretriitti klo 11-16
-
18.9 ZOOM
-
5.10 Päiväretriitti 11-16
-
16.10 ZOOM
-
2.11 Päiväretriitti 11-16
-
13.11 ZOOM
-
29.11 Päiväretriitti 11-18
+ loppuseremonia

Naisten hermosto ei kestä nykyajan paineita. Hermostomme on herkempi aistimaan ympäristön energian ja tilan. Enemmän kuin miehet.
Tarvitsemme enemmän yhteydellistä turvaa pysyäksemme omassa voimassa ja tasapainossa. Tarvitsemme siihen toisia naisia.
Elämänvoimamme ja oma halumme alkaa hiljalleen laskea.
Elämä alkaa muistuttaa hengissä pysymistä - ei elämistä.

Miksi tämä matka on tarpeellinen juuri nyt?
Koska olet kyllästynyt selviytymään.
Koska kaipaat elämää, jossa mikään sinussa ei jää piiloon.
Koska on aika lakata tekemästä elämästä suoritus –
ja alkaa tehdä siitä pyhä.
On aika ottaa vastaan oma halusi – ei vain seksuaalisena,
vaan elämää janoavana, luovana, viisaana, voimakkaana energiana.
On aika lakata pyytämästä lupaa ja astua omaan totuuteesi.
Kun otat nautinnon osaksi arkea, otat elämän takaisin itsellesi.
Kun juhlit itseäsi, juhlit koko maailmaa.
Kun herätät kehollisen muiston siitä, kuka olet,
elämä alkaa virrata.
Syvemmälle. Aidommin.
Juuri sinunlaisenasi.
Tämä matka auttaa sinua aukeamaan ja antautumaan
Todelliselle itsellesi.

Kiinnostuitko? Kysy lisää ryhmämatkasta tai varaa maksuton tutustumispuhelu kanssani:
Oppaanasi:
Soul Mentor | Transformational coach
Suurimman osan elämästäni olen ollut täysin hukassa. Niin ohjelmoitu. Niin täynnä ulkopuolelta ostettua turvaa ja arvostusta. Niin kontrolliin addiktoitunut. Ja niin sokea tälle kaikelle. Elin ilman mitään tietoa siitä, kuka oikeasti olen, mitä haluan tai tarvitsen.
Vasta kohdattuani suurimman mahdollisen pelon, kuoleman ja lapseni menettämisen pelon, avasin silmäni. Oikeastaan, ne avattiin. Aloin hiljalleen kuulla sieluni äänen, sydämeni toiveen. Siitä asti, olen elänyt täysin johdatuksessa, itseäni varten omannäköistä elämää, vaikka se on vaatinut paljon itkua, irtipäästöä ja tuntemattoman kohtaamista.
Elämäni on muuttunut täysin: poikani alkoi parantua ja ihmeitä tapahtua, ymmärsin että elämä on paljon muutakin, kuin mitä järjellä siitä tiedämme. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut sisälläni - tunnen olevani vapaa ja elän täysin itseni näköistä elämää. Sisälläni on rauha.
Miten tämä näkyy käytännössä?
Olen toiminut monessa eri ammatissa, joissa kaikissa on yksi yhdistävä tekijä: autan ja tuen ihmisiä siinä, missä he kulloinkin ovat. Autan heitä näkemään sen, mitä he eivät vielä itse näe.
Koen edelleenkin olevani vahvasti matkalla, mutta näen kaiken eri silmin. Haasteet, jotka eteeni tulee, eivät enää estä minua etenemästä, vaikka ne todella joskus pelottavatkin.
Olen palomies-ensihoitajan ammatissani kohdannut paljon kuolemaa ja traagisia kohtaloita. Olen myös nähnyt syntymää ja todistanut ihmeitä. Oman transformaatiomatkani aikana olen alkanut nähdä kaikki todella eri silmin: ne hyvinkin arkiset tapahtumat koen isompina ja ihmeellisimpänä, kun taas toisaalta, ne suuret ja kivuliaat kokemukset puhtaasti osana elämää.
Kehollinen ja hermostopohjainen työskentely vapautti minut lopulta siihen, että löysin turvaa omasta itsestäni. Juuri nyt, juuri siinä hetkessä. Tämä on pohjana kaikessa työssäni & kaikissa tiloissa, joita kannattelen.
Olen taiteilija, niin kuin jokainen meistä. Mutta minussa ei ole mitään erikoista - ei mitään sellaista, jota ei olisi myös sinussa. Silti olen uniikki. Pyrin seuraamaan tätä ohjenuoraa elämäni kaikissa tilanteissa; ollessani sitten oppilaan tai opettajan roolissa.
Rakastan pohtia elämää. Se ei jätä minua rauhaan. Tulet törmäämään minuun nyt ja tulevaisuudessa elämän suurien mysteerien kimpussa. Uskallan keskustella vaikeistakin aiheista ja osoitan lempeästi, miten näiden äärellä voi ehkä sittenkin olla helppoa ja luonnollista olla.
Kaikki mitä opetan, on minusta. Omistan sen 100%, sillä kävelen tätä polkua itse. Toivon asiakkailtani sitä samaa - ota matkaasi mukaan vain se, joka resonoi sinussa kokonaan. Kaiken muun voi siirtää syrjään. Be Your Own Guru.














